Sijaiskotipennut videolla (5 viikkoa) | PoPoPet


Heissan! Viikko taas kulunut siitä, kun julkaisin suloisen videon pennuista. Tuntuu, että aika kuluu tosi nopeasti ja poikaset kehittyvät sekä kasvavat hurjaa vauhtia. Mikä on tietenkin hyvä asia monellakin tapaa. Minulla ei ole siis tarkoitus voivotella sitä sillä tavalla, että kurjaa kun eivät pysy pentuina. Päinvastoin. Olen innoissani, että oppivat ja harjoittelevat kissamaisia tyylejä matkalla aikuisuuteen. :) Kiinteä ruoka on alkanut maistumaan ja olemme kokeilleet seuraavanlaisia juttuja kuten possun sydän- ja suikaleet, hill's a/d restorative care, sardiini (cosma), lihasekoitus (carny, feringa), laktoositon kermaviili sekä jauheliha. Jatkossa testiin pääsee myös broileri ja keltuainen. Teollinen märkäruoka ei ole uponnut niin hyvin kuin raaka liha, mutta niihinkin on totuttava hiljalleen. Sydäntä alkoi ensimmäisenä syömään Tiana ja Nala. Hill'sin purkkiruokaa söi lusikasta Kiara sekä Sven. Sitä moussea ei ole kuulemma moni kissa pystynyt vastustamaan, joten kokeiltiin. Viimeisenä alkoi syömään Olaf ja houkutteena toimi Cosman sardiinimössö. Pennut syövät kiinteää ruokaa n. kerran päivässä ja turvautuvat sitten vielä Elsa-emon antimiin. :) Leikit vievät kyllä nopeasti kaiken energian, joten jaksavat touhuta valveilla sen 10-20 minuuttia kerralla!


Pysytkö vauhdissa mukana?

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti